torstai 31. lokakuuta 2013

Kasvisruokaa kiitos!

En tiedä kuinka moni teistä on seurannut tai jopa osallistunut tähän lihaton lokakuu kampanjaa, mutta mua se on kiinnostanut. En kuullut kampanjasta ennenkuin se oli jo alkanu, joten en siihen tällä kertaa osallistunut. Tässä linkki niille jotka eivät asiasta tiedä:

https://www.facebook.com/events/516481648435327

Olen lukenut paljon tehotuotannosta, luomusta ja eettisesti terveellisestä ruuasta. Täytyy kuitenkin myöntää, etten ole hirveästi tehnyt mitään asian eteen että meillä syötäis eettisesti oikein. Karu tosiasiahan on että maailmassa syödään ihan liikaa lihaa! Tehotuotannossa oleville eläimille syötetään antibiootteja ja kasvuhormooneja. Tämä kaikki siksi ettei niihin tule tauteja ja saadaan nopeasti eläimet siihen painoon että ne voidaan teurastaa. Siltikään moni ei ole valmis luopumaan lihasta...en minäkään kokonaan. Olisitko sinä?

Rakastan myös kalaruokia. Voisin syödä kalaa monta kertaa viikossa, mutta varsinkin mieheni on erittäin tarkka kalan suhteen (itse kalastaa paljon). Meillä ei siis pöydässä nähdä ikinä Norjan kassilohia, vaikka ne olis kuinka hyvässä tarjouksessa cittarin lihatiskissä. Tässä linkki WHO:n tekemään kalaoppaaseen:

http://www.fishingteamkalu.fi/2011/08/10/meren-herkkuja-kuluttajan-kalaopas

Kannattaa noihinkin tutustua että tietää mitä kalaa kannattaa syödä. Nykyään kalastus on myös niin tehokasta, että monet kalalajit on kuolemassa sukupuuttoon sen takia. Kestävän kehityksen kannalta on siis hyvä ostaa suomalaista kalaa eikä muualta tuotua tehokasvatettua kalaa.

Itse suunnittelen viikon ruuat etukäteen ja sen listan mukaan teen kauppalistan. Usein kun alan miettimään ruokia niin ensimmäisenä mietin mitä lihaa syödään. Esim. ma ja ti kanaa, ke sikaa, to makkaraa jne. Hirveästi ei tule ajatelleeksi sitä, ettei joka aterialla tarvitse olla sitä lihaa. Ei siis missään muodossa: leivän päälle ei tarvi aina leikkelettä, salaattiin ei tarvi aina lisätä jotain lihaa, perunoiden kanssa ei tarvi lihaisaa kastiketta jne... Mulle kuitenkin ongelmaksi muodostuu kasvisruokareseptit! Miten kasvisruokia tehdään? Onhan kaupassakin nykyään hirveästi vaihtoehtoja, mutta jotenkin se osa-alue on mulla täysin pimennossa. Ainoat kasvisruuat mitä meillä syödään on pakastealtaasta ostetut kasvispihvit, kasvissosekeitto ja uunijuurekset. Tosin uunijuuresten kanssakin on yleensä lihaa...
Löysin tälläset sivut kun selailin nettiä:

http://www.fiikus.net/?reseptit

Kattelin noita reseptejä ja niissä oli kyllä paljon mulle täysin tuntemattomia ainesosia. Mutta oli siellä tosi mielenkiintosiakin versioita joita vois kokeilla! Puhuttiin tossa miehen kans et jos yrittäis pitää ainakin kerran viikossa täysin vegaanipäivän ja tietty yrittää useampanakin päivänä. Elikkäs nyt kaikki mitäs kasvisruokareseptejä kannattais kokeilla?Mitäs mieltä te yleensä ootte tästä asiasta?

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ahmimishäiriö

Mä kyllä just vähän aikaa sitten kirjotin tästä makeansyömisestä ja itseinhosta sen jälkeen, mutta ei mulla tilanne vielä ole noin paha:

http://m.iltalehti.fi/terveys/2013103017663704_tr.shtml

Mutta kyllä mä uskon että monella liikalihavalla on tuo sairaus ja hyvä että siitä nyt puhutaan!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kiireistä opiskelua!

Nyt on pitäny niin kiirettä pari viikkoa, ettei oo paljo kerinny blogissa käväsemään. Koulu vie nyt uskomattoman paljon aikaa ja energiaa kun pitäis tehdä tutkintosuunnitelmaa ja paljon on tehtäviäkin tehtäväksi. Tää on tullu vähän yllätyksenä paljonko työtä tämä oppisopimuskoulutus vaatii. Tai vaadin itse itseltäni. Eihän meillä ole tehtävien palautuksia kun vasta ens kuulle ja jotkut jopa tammikuulle. Niitä tulee kuitenkin koko ajan lisää, ni teen mielellään kaikki pois alta aika pian sen jälkeen kun ne kurssit on verkkoon avautunut. Oon myös harkinnu jos yrittäisin käydä tän koulutuksen nopeutetusti läpi eli valmistuisin merkonomiksi jo ensi jouluna. Katotaan katotaan!


Olo on hieman tommonen!

Laihdutusprojekti ei ole edenny oikeastaan mihinkään. Tai siis paino on ainakin pysyny täsmälleen samassa jo piiiitkän aikaa ja oon oikeesti jo menettänyt hermoni. Makeanhimo on koko ajan, mutta yritän sitä hillitä parhaani mukaan. Pitäis taas ottaa ihan kunnolla kalorilaskuri käyttöön ja vähän laskeskella paljonko sitä päivän aikana tulee syötyä. Luulen kyllä että syön ihan oikean määrän, mutta olen alkanut kuitenkin tulemaan siihen tulokseen että annoskoko on liian suuri. Joku tässä ainakin mättää kun mitään ei tapahdu.
Jumppamaton kaivoin taas tuolta varastosta ja eilen illalla jumppailin telkkaria katellessa. Tosin poika ja koira halus myös jumpata, et sarjoista nyt tuli sellasia kun tuli. Poikaa kyllä käytin painona (13kg) et kyllä nyt jaloissa ja vatsalihaksissa tuntuu. Yritetään nyt et vaikka paino ei laskis ni ainakin vähä kiinteytyis.

Mä oon mielenkiinnolla lukenu Jutta Gustafsbergin blogia ja nainen puhuu kyllä asiaa. Esim.tässä:
http://www.gojuttago.com/
Mä kyllä ihailen ihmistä joka saa noin paljo itestään irti ja on kuitenkin aikas kiireinen uranainen ja äiti. Useinhan se treenaamattomuus/lenkin väliin jättäminen laitetaan kiireen piikkiin. Itekin taistelen sen tunteen kans että töiden jälkeen pitäis vielä mennä lenkille, mutta kun tulen puoli 7 kotiin ja poika tulee innoissaan ovelle vastaan, ni ei siinä viittis laittaa lenkkivaatteita päälle ja sanoo moikka. Aamulla taas poikaa ei voi jättää yksin nukkumaan ni ei pääse sillonkaan. Missä välissä mä kerkiän? Elämässä on tällähetkellä niin paljon kaikkea ettei aikaa tunnu jäävän mihinkään ylimääräseen. Mies kun on 4-vuorotyössä ja itellä työpäivä matkoineen on sen kymmenen tuntia ni ei tässä paljo jumppiin kerkiä. Viikonloppusin sitte tulee lenkkeiltyä ja liikuttua enemmän. Pakko olis siis keskittyä enemmän tohon ruokavalioon ja jättää noi makeat kokonaan syömättä!


Voi kun se oliskin noin helppoa!

Mutta näillä taas mennään.
Oon ajatellu et kun tämä laihdutusprojekti ei tässä nyt etene ni pitäiskö mun vähän laajentaa tätä blogin sisältöä muuhunkin kun laihdutukseen? Ja noita kuvia pitäis varmaan lisäillä pikkusen enemmän jajajajaja...eipä nyt taas aleta tekee listaa. No mut nyt hyvät yöt!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Makeanhimon taltuttaminen!

Hain netistä tietoa makeanhimosta ja löysin hyvän artikkelin:

http://www.keventajat.fi/hyvinvointi/terveys/eroon-makeanhimosta

Mulla on nyt joka päivä ollut sellasia tilanteita, että makeaa on ollu tarjolla enkä ole pystyny kieltäytymään. Ensin olen ajatellut että en ota, mut hetken päästä huomaan syöväni herkkuja. Ja rupatellessa huomaan ottavani lisää ja lisää. Loppujen lopuksi tulee öklöttävä olo sekä fyysisesti että henkisesti.  No NYT loppu!

Eilen oli työporukan kanssa naistenilta yhdessä vaatekaupassa. Puhuttiin muodista ja soviteltiin vaatteita. Vaatteita vaihdellessa huomasin kyllä positiivisia muutoksia kropassa, mut huomasin myös että maha on alkanu taas pömpöttää! Ärsyttävää varsinkin kun istuu ni taas tulee kunnon makkara. Ja ei se yhtään lohduttanu et 44 koon mekko oli niin tiukka, et myyjä suositteli kokoa 46. Tosin koot niissä mekoissa oli kuulemma tosi pienet...enpä tiijä yrittikö vaan lohdutella...No tarjollahan oli taas kaikenmaailman herkut suklaasta valkoviiniin. Mun päätös piti: en ottanu mitään muuta kun kupin teetä ja kaks lasia vichyä! Kaikki yritti tuputtaa että ota nyt ku ilmaseks saadaan, mut kerranki en luovuttanu. Mua vaan oksetti koko herkkupöytä. Ja enhän mä olis voinu jättää sitä yhteen keksiin tai karkkiin vaan olisin taas napsinu joka välissä. Hyvä minä :D
Mä yritän nyt siis olla tän viikon (ens keskiviikkoon asti) täysin nollalinjalla herkkujen kans ni katotaan loppuuko himot. Lähteekö muita mukaan viikon lakkoon?

Kävin muuten aamulla puntarilla ja näytti 88,2kg eli siinä ei mitään järkkyä muutosta. Pitäs keritä käymään kehonkoostumusmittarissa ni näkis oikeesti mitä on tapahtunu. Kyllä varmaan on lihasta lähteny ja laardia tullu tilalle. Voi hanuri!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Reissaamista

Taas on menny ruokailut kyllä ihan päin per...ä! Siis lähinnä herkkujen suhteen :( viime viikolla tosiaan oli töissä parit synttärit ja nimipäivä (sillonki näköjään pitää tuoda herkkuja!). Sitte perjantaina mulla oli Helsingissä Pitäjänmäellä koulutus Kalevala Korun tehtaalla. Sehän oli pelkkää syömistä koko päivä!  Siellä oli aamukahvit,  taivaallisen hyvä lounas buffet- pöydästä ja vielä iltapäiväkahvit. Kulholliset karkkeja joka pöydällä jne...No eipä tarttenu hirveesti illalla syödä mitään!
Lauantai meni muuten hyvin, mut illalla mentiin mun veljen luokse saunomaan ja sen pojat oli tehny omenapiirakkaa! Pakkohan sitä oli maistaa kun ne oli leiponu. Ja hyväähän se oli.
Sunnuntaina lähettiin työporukalla GSW- (gold, silver &watch) messuille Helsinkiin. Aamu alko heti pullakahveilla, tosin mä päätin vaihtaa pullan ruisleipään. Jee yks oikea valinta koko viikkoon :)
No pomo osti autoon reissukarkkia ja koko hiton messut oli täynnä karkkia ja suklaata! Joka osastolla meille tungettiin karkkia tai muita herkkuja vaikka ennemmin mä olisin voinu ottaa niitä koruja vastaan! Aamu kymmenestä neljään asti me siellä messuilla vaellettiin eikä mitään muuta syötävää ollu ku ne karkit. Plaah! Sitten kun mentiin ravintolaan syömään ni tuli vedettyä niin että napa nauku. Siellä oli kyllä ihan älyttömän isot annokset ja tietty piti syödä koko annos! Siitä sitten pariks tunniks autoon istumaan kotimatkalle. Voin sanoo ettei ollu hyvä olo. Muut vielä söi niitä reissukarkkeja, mut mun teki vaan mieli oksentaa. Illalla en syöny yhtään mitään vaan makasin mahan vieressä sohvalla. Ihan Idioottia touhua!
Eilenkään ei ollu täysin herkuton, ku käytiin miehen enon tupareissa kahvittelemassa. Söin pienimmän pullan minkä kahvipöydästä löysin. Mua niin oksettaa tää jokapäivänen herkkujen syönti. Ei edes tee mieli, mut jotenki niitä vaan syö. Yäk! Nyt pitää ihan oikeasti ottaa itteeni niskasta kiinni!  Huoh...olisko neuvoja mitä mä nyt teen?

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tutustukaa

Käykääpäs tutustumassa mun ystävän blogiin ja osallistukaa arvontaan:

http://rynttyliisa.blogspot.fi/2013/10/herkkuarvonta.html?showComment=1381468521191&m=1#c5099423825069180908

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Uskomatonta!

Mulla oli siis lauantaina totaalinen överipäivä ja maanantaina ja tiistaina työkavereiden synttärit eli kakkua töissä. Tänään punnituksessa puntari näytti 88kg eli paino on laskenu 400g! Miten voi tälläsen viikon jälkeen pudota, ku sitten kun yrität kunnolla ja lasket kaloreita ni jämähtää kokonaan? Ei välillä ymmärrä tätä ihmiskehoa...no en mä valita :) tästä jatketaan eteenpäin!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Överit

Meillä oli likkojen kans leffailta lauantaina. Katottiin rakkauden rasvaprosentti ja kasipallo. Likathan tuli meille säkillinen herkkuja mukanaan. Nyt kuvottaa koko ajatus! Oli pussi raffeleita, pussi juustonaksuja ja pussi karkkia. Kolmeen likkaan sitten mässättiin. Miks ei vaan voi ottaa paria?! Niin kauan piti syödä et alko oksettaa ja maha oli niin turvoksissa et näytti niinku olisin syöny rantapallon. Kyllähän niitä herkkuja jäikin aika paljon, mut ei paljo lohduta! Eilisen oli maha ihan sekasi ja ihan ähky olo. Sormetki niin turvoksissa et hyvä että sai sormukset sormeen. Huomas kyllä et on syöny sipsiä. Ihmeellinen se on tämä heikon ihmismielen himo herkkuihin. Yäk!

P.S. oli muuten ihan hyvät leffat vaikka toi kasipallo välillä oksetti ja itketti.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Taas uusi suositus!

http://m.iltalehti.fi/terveys/2013100417566374_tr.shtml

Löysin iltalehden sivuilta tälläsen jutun. Alkaa menee hermot jo näihin kaikenlaisiin ohjeistuksiin ja suosituksiin. Ei oikeesti voi enää syödä mitään jos noudattais kaikkia näitä. Kaikki aiheuttaa syöpää, kolesteroliarvojen nousua ja jopa keskenmenoja. Kyllä mä uskon siihen että "olet mitä syöt"- lause pitää paikkaansa. Ruoka-aineet vaikuttaa elimistöön, mutta tieto lisää tuskaa tässäkin asiassa. Näistä saa naisten lehtiin hyviä artikkeleita ja iltapäivälehtiin otsikoita. Kuinkahan monta laihdutuslööppiä nytkin on ollut lööpeissä. Millon Paula Koivuniemeltä on lähtenyt 10cm vyötäröltä sauvakävelemällä tai ohjeistetaan mitä ei ainakaan kannata syödä aamupalalla. Hermot meni tällä viikolla kun lööppinä oli: Suurin osa rintasyövistä olisi voitu estää. Mun äiti on kuollu rintasyöpään ja mua ei lohduta yhtään et se olis voitu estää!!! Syöpä tulee jos tulee ja thats it!  Järki käteen näissäkin jutuissa.

Huh ku ärsytti, mut nyt helpotti :D

Vapaapäivä

Mulla oli eilen pitkästä aikaa arkivapaa. Ei oikeastaan ollu mitään suunnitelmia, mut mukava päivähän siitä tuli. Aamulla heräsin ilman kelloa ennen seiskaa ja lähdin suorilta koiran kans lenkille. Tunnin lenkki ihanassa syksysessä kelissä ja loppulenkistä aurinkokin paisto tosi hienosti. Ihana aamunalotus!

Meijän uimahalli avautu remontin jälkeen tossa pari viikkoa sitten eikä olla vielä siellä käyty. Mies ehdotti et miten olis uiminen ennenku hän lähtee iltavuoroon. Eli ei muutakun kamat kassiin ja menoksi. Voi vitsi että oli huippua uida pitkästä aikaa. Poikakin oli ihan onnessaan. Tuli siinä n.kilometri uitua ja poljettua vedessä. Ja oli kyllä hieno uus uimahalli! Varmasti pian uudestaan!

Sieltä kun päästiin kotiin mies lähti töihin ja mä menin nukuttamaan poitsua. Herättiin molemmat kahden tunnin päästä...mun piti kyllä tehdä kouluhommia se aika, mut niin vaan kävi et nukahdin. No hyvää se teki ku oon viimeaikoina nukkunu vähä huonosti. Syötiin välipala ja lähdettiin kävellen kauppaan ku koira ootteli jo jalat ristissä. Extempore ostin leipomisvehkeet ja kun päästiin kotiin alettiin leipomaan. Pari pellillistä sämpylöitä ja korvapuusteja. Pakko oli maistaa yks molempia ja hyviä tuli. Sekoitin sämpylöihin lanttu-porkkanaraastetta ni maistu vähä erilaiselle.  Joka paikka oli ihan jauhoissa kun toi taapero innostu leipomisesta, mut eipä sillä väliä :) Kiva päivä ja paljo liikuntaa!
Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Blogihiljaisuus

Nyt piti pitää pikku stoppi tässä blogin kirjottamisessa ja unohtaa koko laihdutusprojekti hetkeksi. Tuntu ettei päähän taas mahtunu muuta ku itsensä haukkumista tekemättömistä lenkeistä ja syödyistä ruuista/herkuista. Ihmeellisesti sitä alkaa ajatukset kiertää samaa kehää ja kroppa menee stressistä täysin jumiin. Luin netistä syömishäiriöisten tarinoita ja vaikka en sairastakaan kyseistä sairautta missään muodossa, löysin tarinoista omiakin ajatuksiani. Joka ikinen kerta kun laitan suuhuni jotain herkkua, takaraivossa pauhaa pieni ääni joka haukkuu mua sen takia. Joskus jopa ihan perusruokaa syödessäni soimaan itseäni ettei läskin kannattais syödä. Sairasta! Eräässä ravintoterapeutin kirjoituksessa oli kyse juurikin tästä. Naiset syövät herkkuja, mutta eivät osaa nauttia. Syödään nopeasti ja salaa ja heitetään äkkiä paperit roskiin ettei jäädä kiinni. Sitten kärvistellään omantunnontuskissa ja luvataan että huomenna menen lenkille ja poltan sen maxituplan kalorit.  No huominen tulee, mutta väsyttää ja ei millään jaksa. Jäädään sohvalle ja taas soimataan itseämme. Tämä korjaantuis niin helposti sillä että olis yksi herkkupäivä jolloin sais syödä hyvällä omallatunnolla NAUTTIA herkuista! Miksi se on niin vaikeeta?!

Siinä eroan että en vertaa itseäni kehenkään ja hae itsestäni vikoja. Olen periaatteessa ihan tyytyväinen vartalooni kaikkine läskeineen ja raskausarpineen, mutta TIETENKIN haluaisin olla kiinteämpi. Mulla on hyvä itsetunto eikä mua haittaa muiden mielipiteet mun kropasta (oon saanu kuulla niitä koko ikäni), mutta oma hyvinvointi on tosi tärkeetä. Haluan viihtyä paremmin omissa nahoissani, eikä niin että housut kinnaa ja paita nousee liian ylös ja on epämukava olo. Ihailen naisia joilla on kauniin lihaksikkaat ja kiinteät kropat, mutta en silti ole kateellinen. Olen iloinen kaikkien puolesta jotka jaksavat treenata ja laihduttaa. Olen myös kokenut sitäkin, että kun itse olen laihduttanut ja puhunut siitä niin minulle on sanottu vihasesti että älä siinä kehuskele.

Tulipas tästä vuodatus!
No mut iloista viikkoa kaikille :D

P.S. Kävin mä tänään vaakallakin ja näytti 88.1 et aika samoissa pyöritään viikosta toiseen...